torstai 29. syyskuuta 2011

Twistiä ja hyppynaruhyppelyä



( meiltä löytyi neljä lyhyttä hyppynarua, tuliterä twisti, toinenkin pitäisi olla jossain ja muistelen että pitkä hyppynarukin pitäisi olla )
Mistäpä moinen tuli mieleeni? Ihan vaan siitä kun Iitan luokka osallistuu perhepäivätapahtuman järjestämiseen ja yhtenä aiheena on pihaleikit. Ja muutaman äidin kanssa ajattelimme, että olisi hyvä opettaa näille nykylapsille myös tuota twistiä. Hyppynarua hyppivät koulussa jonkun verran.

Kuinka ollakaan eihän sitä muistakaan enään noita naruhyppelyn loruja, eikä jotain sellaisia sääntöleikkejä mitä silloin kouluaikaan tuli itse hypittyä.
Yritin jopa eräältä kouluaikaiselta kaveriltanikin kysyä muistaisiko hän niitä mitä me hypittiin koulussa, mutta ei muistanut. Itse olen täällä meidän "kylällä" veen tuoma, joten saisi vähän tänne maalle niitä leikkejä mitä kaupungissa leikittin silloin kun itse olin lapsi. Opettaisihan niitä vaan kun ei tahdo muistaa sääntöjä...
Nettikin on vaikka minkälaista keskustelua ja muuta täynnä, mutta ei oikein löydy näitä täältä netin maailmasta, tai sitten en vaan osaa hakea oikealla lailla niitä.

Muistatteko te joitakin twistihyppyjä tai naruhyppelyyn liittyviä juttuja? Olisin todella iloinen jos laittaisitte niitä kommenteihin tai vaikka ihan sähköpostiin.

1 kommentti:

  1. ekaks pyöritetää hyppynaruu nii kauan kun hyppijä jaksaa hyppiä ja luetellaan aakkosia nii kauan kun tarvetta. sitten kun mokaa niin päätetään sillä kirjaimella alkava (vastakkaistasukupuolta oleva) nimi. ja sitten alkaa loru: "pappi se pyöritti kengännauhaa *hyppijän nimi* hyppäsi *keksityn nimen* kaulaan... sitten aletaan pyörittää nopeasti hyppynarua ja hoetaan "juu ei juu ei..." nii kauan kun jaksaa hyppiä ja jos tulee juu niin meinaa sitä, että se on tuleva poika/tyttöystävä ;););) ja jos tulee ei niin sit ei ole poika/tyttöystävä :----(

    VastaaPoista