maanantai 19. syyskuuta 2011

Tossukat valmiina


Sukkasato saa minun osalta säilöttäväksi tällä erää tossukat.
Ensimmäisen kerran näin tossukat tuolla sukkasadossa ja pitihän niitä sitten itsekin tehdä. Nämä onkin aika nopeat tehtävät, vaikka viikko mulla näiden tekemiseen kaikkiaan meni. Edelleen mulla on kesken ööö neljä paria sukkia ja yhdet tossukat. Sukkien ja tossukan osalta tilenne on se, että toinen on valmiina, ja toinen pitäisi saada tehtyä. Pitäisi tehdä itselleen nyt lupaus tehdä kaikki puolitekoiset ensin loppuun ja vasta sitten aloittaa uusia, saa nähdä miten käy.
Pääässä nimittäin on ideoita sukkien suhteen kaiken aikaa, mietin koko ajan että tuosta langasta seuraavaksi jotkut sukat ja sitten tuosta ja sitten tuosta. 


Lankana on 7 Veljestä ja Rosea, puikot järeät 5 mm ja virkkaus 3,5 mm koukulla lankana kaiketi Nallea.
Molemmat langat ovat tuossa yhteen kertaan, ovat juuri passelit Iitalle, jok nämä ihan välttämättä halusi itselleen saada. Ajatuksenaa oli alkujaan että olisin neulonut nämä itselleni, jolloin mukana olisi ollut vielä ainakin yksi lanla enemmän.

Ohje on peräisin AnniKainen Puikossa blogista.

Olen nyt tuolla sukkasato-blogissa törmännyt Kool Aid- värjäykseen ja ajattelin ottaa siitä selvää ja värjäyshän vaikutti tosi helpolta ja hauskalta. Voi olla, että tulen tuota jossain vaiheessa kokoilemaan, kyllä se niin kiinnostavalta vaikutti.
Valkoista lankaakin on tuolla pitkään marinoitunut, hiljattain tuossa mietinkin että miksi ihmeessä tuota valkoista lankaa on kertynyt keräkaupalla? En muista en.

1 kommentti: