sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kasi synttäri juhlittu

Aiemmista suunnitelmista poiketen synttärit juhlittiin tänään.
Muutoin olisi ollut kahdet synttärijuhlat samaan aikaan.

Hienosti nämä 8 vuotiaat juhlivat ja käyttäytyvätkin kivasti, tietenkään sillä ei ollut mitään vaikutusta, että katsoivat sitä Smurffi elokuvaa.

Tarjolla oli kääretorttutäytekakku, sitruunamuffinseja, suklaapiirakkaa, kinkku-juustosarvia ja erilaisia sipsejä, parit keksit ja vähän karkkia.


Suklaapiirakka oli Iitukan toive, ohje tässä postauksessa.
Kinkku-juustosarvet tehty Kinuskikissan ohjetta mukaillen, ainoa poikkeus tosiaan tuossa täytteessä, johoin laitoin kinkkukuutioita. Nämä olivat yhden vieraan mielestä hyviä, pyyti ihan matkaevääksi niitä :)
Ja kääretortussa nyt ei mitään ihmeellisyyksiä, välissä mansikkahilloa, päällä kermaaa, koristelu Iitan tekemä. Eli purkillinen koristerakeita kakun päälle...


Näyttääpäs nämä ankealle tässä kuvassa, koska meillä ei ole ruokapöytää niin tarjottavat olivat tuossa työtasolla tarjolla ja lapset saivat syödä Iitun huoneessa. Sipsit ja muut herkut olivat sitten siellä lähempänä tarjolla. Tein ensimmäistä kertaa muffinseihin tuollaisen tuorejuustokuorruteen, mutta ei tuo kovin kaunis ole...  Ystävältäni lainassa tuo muffinsiteline.
 ( Ohjeen liitän myöhemmin kun onnistuin jo sen kadottamaan )


Minusta on kivaa antaa jokin pieni muistaminen vieraille, tosin meillä ei vieraat saa valmista vaan joutuvat vähän itsekin tekemään... Tänä vuonna virkkasin ( yötä myöten ja vähän ennnen juhlien alkuakin ) kukkia jotka tytöt saivat sitten koristella paljetein ja helmin.
Aika eritasoisia tytöt tässä hommassa oli, osa sai muutaman paljetin laitettua, osa hiukan enemmän. En tiedä oliko hieman vaativa tehtävä. Kuvittelin kuitenkin, että tytöt suorituvat helpolla kun Iita ompeli viikolla nappeja aivan innoissaan kukkiin, siitähän se ajatus sitten lähtikin...



Lahjoja oli laidasta laitaan, juu-u myös kitara. Kitaran toi anoppi. Käly onnistui jo katkaisemaan yhden kielen kitarasta. Mä olen joskus haaveillut kitaran soitosta, eihän sitä tiedä jos vaikka vielä oppisi joskus soittamaan. Pitäisi mun kait olla jonkin verran musikaalinen, kun eräs Jyväskylässä aikoinaan vaikuttanut musiikin ammattilainen on minut testanut tuon musikaalisuuden puitteissa. Silloin joskus kauan sitten kun kuuntelin yläkerran tytön viulunsoittoa ja halusin itsekin viulua soittaa... No, eihän se ihan heti sujunut samoin kuin naapurin tytöllä ja se viulun soitto sitten jäi...


Varsinainen syntymäpäivä oli jo aikaisemmin

2 kommenttia: