Seurakuntatalolla oli Itsenäisyyspäivän juhla.
Juhlassa esiintyi koulun kuoro jossa Iitakin on mukana, joten sinne siis suuntasimme.
Juhlaan pukeutuminen aiheutti lähes harmait hiuksia minulle - meidän molempien pukeutumisen suhteen. Päädyin sitten Iitan osalta yksinkerisesti valkoiseen paitaan ja mustaan hameseen.
Itselläni oli musta juhlavampi tunika ja mustat housut, laitoinpa jalkaani vähän korkeammalla korolla olevat kengät ja villakangastakkikin eksyi ylleni.
Juhlan kulku oli jotakuinkin seuraavanlainen, juhlavieraat toivotettiin tervetulleiksi, kuoro lauloi Katri Helenan laulun Kai laulaa saan, jonka jälken kirkkoherran puhui lyhyesti ja kuoronjohtaja kertoi hieman kuorosta jonka jälkeen vuorossa oli Jonna Tervomaan Minttu sekä Ville.
Kuoronjohtaja kertoi, että haluaa näin eri vuosikymmenten laulujen kautta tuoda kuulijoille tutuksi nykyajan musiikkia, suurin osa juhlavierasta kun oli sotaveteraaneja. Vanhempi nainen lausui runon Kolme joulua.
Toisena lauluryhmänä oli kanslaisopiston nuoria laulajatyttöjä, jotka lauloivat 90-luvulta Pave Maijasen Ikävä. Seuraavaksi molemmat lauluryhmät lauloivat Lauri Tähkän ja Elonkurjuun Rakkaus ei oo pysyvää.
Tämän jälkeen kunnanvaltuuston puheenjohtaja piti varsinaisen juhlapuheen. Viimeisenä esityksenään lauluryhmälauloi Jipun Enkelten kaupunki.
Juhlan päättii kanttorin esitys ( enpä nyt muista edes mikä sen kappaleen nimi oli ) uuttaa taidemusiikkia suoraan 1900-luvun alkupuolelta.
Juhlan päättii tietysti Maamme-laulu. Täytyy myöntää etten ole sitä koskaan kuullut yhtä upeasti lautettavan kuin tuolla juhlassa., johtui varmasti osittain siitä, että mukana oli kuitenkin niitä sotaveraaneja, joille tuo Maamme-laulu on varmasti vielä erilailla merkityksellinen kuin esimerkiksi minulle.
Juhla oli sopivan mittainen, kesti noin tunnin verran.
Askartelimme vielä nuo kynttilät Iitan ikkunaan.
Askartelimme vielä nuo kynttilät Iitan ikkunaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti