torstai 23. helmikuuta 2012

Innostu väreistä



Meidän perhekahvilan väelle järjesttiin tänään pieni väri ilta.
Vaatetusalan ihminen joka kouluttaa pukeutumisneuvojia oli kertomassa meille väreistä.

Mun väreiksi osoatautui kevät värit, kuten monen muunkin äidin, joukkoon mahtui sentään yksi talvi, yksi syksy ( muistaakseni ) ja pari kesää.

Eihän tuo nyt kovin tarkka ollut, mutta suuntaa antava. Tarkka ei siis siksi koska se hyvin pikaisesti katsottiin onko kylmän vai lämpimän värinen.

Ihan vähän sain osviittaa pukeutumiseen sopivista väreistä ja kokeilinpa yhtä huulipunaakin ja kaikki sitä kovin kehuivat minulle sopivaksi, ja kyllähän se kauniilta näytti huulillani, antoi kasvoille kivasti väriä. Minähän en meikkaa kuin tosi tosi harvoin. Koskahan mulla on ollut viimeeksi edes huulipunaa, jää miettimään.

Mutta vielä noihin väreihin, väripaletista löytyi monta minun suosikkiväriä, olen siis osanut ihan luonnostaan hankkia oikean värisiä vaatteita itselleni.

Väripaletista löytyy suosikkivärini kirkaan sininen, tummahko lime, toki paljon sävyjä joista en pidä ptkän vertaa.

Ilta oli tosi mukava. Ruoka oli hyvää, söimme broilerisalaattia, vihreää salaattia erilaisin höystein ja kahvin kanssa herkullista juustokakkua.

Tälläisessä illallassa on vaan se paha puoli ettei tahdo osata rauhoittua ihan heti nukkumaan.



3 kommenttia:

  1. Minä olen syksy :) Tosin käytän kyllä paljon muitakin värejä, varsinkin nyt olen hankkinut paljon kevään värejä.

    VastaaPoista
  2. Nuo kevään värit kyllä oli niin mun värejä, että ei ollut tosikaan, mulle ei ollut mikään ongelma löytää siitä paletista niitä omia suosikkivärejä.
    Toiset olivat taas kauhuissaan kun näkivät värinsä...

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Mukavaa perjantain jatkoa!

    VastaaPoista