keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Käsihoidossa


Sain elokuussa lahjakortin kauneushoitolaan. Syytä tai toisesta en vaan osaa mitään hoitoja kaivata, joten päänvaivaahan moisesta sain. Päädyin  sitten ottamaan käsihoidon.
Nyt on kdet hoidettu kyynärpäihin saakka.
Ja kynsissä lakka.


Tässä kauniissa kortissa oli tuo lahjakortti.
En edes ollut huomata lahjakorttiosuutta kun ystäväni oli sen itse tuohon korttiin käsin kirjoittanut.


Lakkana Bio Sculpture
111


Tältäpä kädet nyt näyttävät.




Se lumi tuli ja suli.
Näin ankealta piha näytti tänään. En ollut saada edes kuvia ulkona kun oli jotenkin niin pimeää ennen yhtätoista.


tiistai 29. marraskuuta 2011

Muisto lapsuudesta

Pikku peikko takkutukka,
pitkä häntä, risa sukka.
Istuu itkee kannon päässä,
pienet varpaat aivan jäässä.
Tuli tonttu, parsi sukan,
selvitteli takkutukan.
Antoi vielä villatakin
sekä päähän tonttulakin.
Pikku peikko tupsutukka,
pitkä häntä, ehjä sukka.
Istuu nauraa kannon päässä,
eipä ole varpaat jäässä.

Tämä loru on sellainen jonka olen oppinut päiväkoti-ikäisenä, meni vuosia etten sitä muista / osannut kaivata, mutta nyt vanhetessani tämä on tullut monesti mieleeni, enkä sitä enään kunnolla muistanutkaan.
Onneksi tämä internetin ihmeellinen maailma on olemassa ja tuo loru löytyi helposti.

En tiedä miksi tuohon silloin lapsena ihastuin. 
Muistelen esittäneeni tuon päiväkodin joulujuhlassa ja sitten tietysti kotona jouluaattona joulupukille.
Tänään tuo muistui mieleeni omasta sukastani.



maanantai 28. marraskuuta 2011

Lunta

Eilen iltapäivällä alkoi lumisade.
Lumi oli vielä aamulla maassa ja pikku pakkanenkin on, saa nähdä kuinka pitkään lumi pysyy tällä kertaa maassa. Oli tuota sen verran kuitenkin, että aamulla oli lumitöitä.




Tältä näyttää nyt meidän pihassa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. Adeventti



Adventin ensimmäinen kynttilä sytytetty.


Tarkkasilmäinen saattoikin huomata että tuikkukippona on pesupallo.
Pallo on koristeltu kimalleliimalla ja ääriviivatarroilla.
Jokainen kippo on erivärinen ja eri tavalla koristeltu.
Kynttilöinä on ledtuikut.


Kuistilla jo vähän jouluista tunnelmaa.


Kauratonttuja, punaiset jouluvalot, kultaista lametta...


Valot vanhassa kannussa. 






lauantai 26. marraskuuta 2011

Pikkujoulutunnelmia

Aamupäivällä kävin taas kirppiksellä, tuossa SPR:llä, ihan joulujuttuja menin sieltä katsomankin ja tälläinen "kasa" sieltä lähti mukaan. Kuusi ja muut joulutarvikkeet maksoivat yhteensä 4,20€

 H: 2€
Taaskaan en muistanut mitä meillä tästä sarjasta on, tämän ostin ja tätä ei ollut. Kirpparille jäi vielä kaksi, täytyy nyt vaikka laittaa ne puhelimeen ylös kun ei tuo muisti näemmä ole kaksinen.

Tuo pieni kuusi on nyt tuossa meidän kuistilla - vielä ilman korsteita koristellaan pikkuhiljaa tässä.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Joulun etsimistä kirjastosta


Iita sai vihdoin oman kirjastokortin ( myönnetään äidin laiskuutta ettei sitä tullut hankittua aikaisemmin ) nyt tuo kuitenkin on ja kirjastossa pitää päästä käymään vähän väliä, ehkä se into laantuu tästä, saa nähdä.

Nyt illalla olin itsekin siellä ( toisen kerran tänään kun käytin ystävän lasta satutunnilla ).
Katselin joulukirjoja  ja muutama sieltä sitten valikoitui kotiinkin mukaan.

Tälläiset kirjat pääsivät meille tänään mukaan:


Joulun aikaan
Sinikka Salokorpi Ritva Lehmusoksa

Pikaisesti silmäilin kirjaa, näyttäisi olevan monenlaista, on ruokaohjeita ja kauniita kuvia.
Ja varmasti paljon sellaistkin mitä en vielä ehtinyt sisäistää kirjasta.


Joulu, joulu armas aika
Suuri suomalainen joulukirja
Ritva Lehmusoksa

Myös tässä kirjassa on ohjeita, kivoja kuvia, näyttäisi olevan joku satu jokaiselle adventille.


Arkkitehtien piparkakkutalot
Jari Jetsonen Sirkkaliisa Jetsonen

Huikeita piparkakkutaloja mm. Mäntyniemestä, Tai Mahal, Kiasma


Tunnelmallinen joulu
Charlotta Boucht Mari Koli

Lisää kauniita kuvia, herkullisia ruokia ja muutaa joulun odotukseen liittyvää.


Joulu on jo ovella
Toim. Leena Järvenpää

Runoja ja värssyjä vanhoilla kiiltokuvilla kuvitettuna.

Kuulen joulun tulevan, kuulen hiljaa kuiskaavan...
( san. Olli Oikari )

torstai 24. marraskuuta 2011

Bataattilaatikko


Tein viime jouluna ensimmäisen kerran bataattilaatikkoa ja se oli todella hyvää.
Tuolloin ajattelin tekeväni tuota muulloinkin kuin jouluna. Nyt kun keskustelupalstat täytyvät jouluruokakeskuisteluista kuin myös muusta jouluun liittyvästä muistin tuon bataattilaatikon.

Päätin tehdä pienen laatikon nyt tähän maisteltavaksi.
Bataattilaatikko on tehty tällä ohjeella ja ohje todettu jo viime jouluna hvyäksi.

Voisin melkein sanoa kuolan valuvan suupielistä, niin odotan tuota laatikon valmistumista.






Laatikko menossa uuniin.



Ja laatikko valmiina, voi että olikin hyvää!

Eli jos mietit joulupöytääsi jotain uutta ruokaa niin suosittelen lämpimästi tätä bataattilaatikkoa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Äitiyspakkaus tavaraa

Pikaisesti kirpparilla ystävän kanssa. Saaliina taas muistoihin noita äitiyspakkausjuttuja.


Tälläinen pussi on ollut esikoiseni pakkauksessa 1/1992, eli on vuoden 1991 pakkaus.
Samainen pussi on ollut jaossa vuosina 1989-1992. Jostain syystä muistelen, että tuo sisäpuolen väri on saattanut vaihdella eri vuosina,, tosin tämä on vaan tälläinen MUTUjuttu.


Ja sitten kuopuksen pakkauksen puku vuodelta 2003.
H: 4,50 sis. töppöset, tumput , hatun ja puvun.

Nämä äitiyspakkaus jutut ovat vienneet minut niin mennessään, ettei tosikaan.
Facebookissa on ainakin kaksi eri suljettua ryhmää näihin äitiyspakkaus asioihin liittyen , niitä tulee katseltua lähes päivittäin ja keskusteltua näistä vaatteista.

Sitten on opinnäytetyönä kerätty Tampereelle museoon eri vuosien pakkausten pussit, tuolta tulee sitten tarkistettua pusseja. Haalareista olisi myös kiva kun olisi joku paikka josta noita haalareita voisi tarkistaa.


Joululiina H:1€


Pyöreä joululiina kuistille H: 4€


Ensitietoni sarjan cd:t ja kortit peliin 
 H: á 2€
Meillä on tuo pelilaatikko tähän, mutta tuntui niin kalliilta hankkia uutena tätä sarjaa niin lopetin sen tilaamisen. Nyt näyttää löytyvän kirpputorilta jo meile uusia osia.
Kortit ovat ainakin käyttämättömät.

tiistai 22. marraskuuta 2011

ARVONTA palkinto




Osallistuin viime viikolla arvontaan ja voitin arvonnan pääpalkinnon!
Kauniin sydämen, voitto tuli minulle joka harvoin voitan mitään.

Ihastelin tätä sydäntä monena päivänä bligissa ja viime hetkillä osallistuin arvontaan ja nyt voin sanoa, että kyllä kannatti.
Sydän ei ole vielä löytänyt omaa paikkaansa, hieman on suunnitelmia katsotaan, katsotaan mihin sydän päätyy. Nyt se roikkuu tuossa läppärin ylä puolella seinätangossa.

Kiitos vielä kerran Silmäilijä!


Sydän oli kuin tehty paikkaan jota sille jo mielessäni ajattelin.
Paikka on eteisen ikkunassa.



Vuosi sitten


Tänään tulee vuosi siitä kun oikea polveni tähystettiin. 

Sairaalamatkan tein taksilla - matkaa tuli sellainen 160 km / suuntaansa. Menomatkalla oli tuttu taksikuski ja matka meni mukavasti rupatellen. Mitä lähemmäksi sairaalaa pääsimme sitä enemmän minua jännitti.

Sairaalassa piti olla kello 10. Jossa sitten sain esilääkityksen, 800 mg Buranan,  noin kello 11 - ajat olivat myöhässä. Toimenpidettä odottelin pienessä huoneessa jossa oli pari nojatuolia ja tv. Sitä en kyllä muista mitä ohjelmia telkkarista tuli. Ajatukset harhailivat tulevaan toimenpiteeseen ja siihen miten paljon epiduraali jännittää. 

Myöhään iltapäivällä vihdoin pääsin leikkaussaliin ja jännitys nousi sitä mukaa mitä lähemmäksi pääsin salia. 
Anestesialääkäri tuli aika pian laittamaan epiduraalia, mua pelotti ihan hirveästi tuo pistäminen ( piikkikammoinen kun olen ) Muutamia kertoja lääkäri yritti laittaa tuota epiduraalia, siinä onnistumatta. Syynä oli osittain se, että jännitin tilannetta hyvin paljon jolloin lihakset olivat jännittyneet myös alaselän voimakas luontainen notku hankaloitti tuota epiduraalin laittoa. Lääkäri sitten hyvin pian kysyikin saako minut nukuttaa, johon tietysti suotuin.

Heräämössä sitten taas tapahtui kaikki hyvin nopeasti silmien auettua. Reippaasti sängystä ylös, siirtyminen taas toiseen huoneeseen jossa sain päivän ensimmäisen aterian. Myös fysioterapeutti kävi tuolloin kertomassa polven löydöksestä, kondromalsia. Tosin en ihan kaikkea allekirjoita tuosta mitä tuolla hoitonetissä tuosta kirjoitettiin, mutta parempaakaan en löytänyt. Myös tässä blogisssa, polvet kuntoon hyvin tuosta vaivasta. Hänellä tosin paljon huonopi tilanne kuin minulla.



Tässä pari kuvaa jotka on otettu muutamia päiviä tähystyksen jälkeen polvesta, taisin ottaa kännykällä joten mikään hyvä tuo kuva ei todellakaan ole.

( tämä kuva on noin 2 viikoa tähystyksen jälkeen )
Nyt kun on vuosi tuosta tähystyksestä kulunut polveni on lähes kivuton, pärjään jo ilman särkylääkkeitä pitkiäkin aikoja siitäkin huolimatta, että rasittaisin polvea.  Se tuntuukin niin ihmeelliseltä kun kipua ei tunnu kaiken aikaa. 

Tälläisiä tunnelmia siis vuosi tähystyksen jälkeen.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ensilumi

Tänään se oli sitten maassa - ensilumi nimittäin.
Pakkastakin oli muutama aste, olisko ollut -2,4C.
Nyt päivän aikaan kuitenkin lumi on hiljalleen sulamassa pois.


Laiskana otin kuvan vaan tuosta kylppärin ovelta, jossa lumi näkyy vielä terassilla.

Rakkaalla miehelläni on tänään syntymäpäivä. Lahjaa en ole vielä keksinyt hänelle, tälläinen valmiskortti ilahduttakoot nyt ensialkuun.



sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kerta se on ensimmäinenkin...

kun muffinsit epäonnistuvat...
Olen pitänyt itseäni kohtalaisen hyvänä leipurina mutta nyt putosin niistä pilvilinnoista ja ryminällä alas. Joulu alkaa minukin mielessä pikkuhiljaa valtaamaan sijaansa, liekö netin keskutelupalstoilla vai millä vaikutusta. Jotain pientä jouluista kuitenkin teki mieleni leipoa, piparimuffinit nyt on helpot tehdä ajattelin.

Taikinana näyttää vielä hyvälle ja kohoavat uunissakin hyvin, paistoin kuitenkin hieman pidempään kuin ohjeessa ja silti tuloksena hieman raa´at muffinit.


Piparimuffinit
(noin 20 kpl)

  • 75 g voita tai leivontamargariinia
  • 1 1/2 rkl piparkakkumaustetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 1/2 tl ruokasoodaa
  • 1 tlk (200 g) ranskankermaa
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 1/2 dl kermaa

Koristelu:
  • 3 dl tomusokeria
  • 1–2 rkl vettä
  • nonparelleja tm
Tässä nyt kutítenkin ohje teille, jos vaikka onnistuisitte paremmin kuin minä.

Ja en epäile etteikö näitä tulisi syötyä - koristella en viitsi kuitenkaan.


lauantai 19. marraskuuta 2011

Oman kylän kirppiksellä


Tylsän lauantaiaamun piristykseksi pyörähdin kirpparilla.
Siellä olikin kaikki sisävaatteet osta 2 maksa1-päivät.


Velourhousut Hello Kitty 134/140 H&M
( meillä kyllä taitaa olla jo yhdet tälläiset )


Tunika/mekko 134/140 H&M
Nämä maksoivat yhteensä 2,50€ ei paha sanoisin.


Äitiyspakkauksen makuupussi 2002 ( meniköhän oikein? )
H: 2€


Äitiyspakkauksen makuupussi 1996
H: 3€
Olisi siellä ollut myös esikoisen pussi, mutta sen hinta oli 4 €, ihan oli ihmeellinen tuo heidän hinnoittelusysteemi, vanhin pussi oli kallein ja uusin edullisin. 
Vaikuttakohan hintaan se, että vanhoja on huonommin saatavilla vai mikä ihme?
Luulisi kyllä, että SPR:n kirpparilla olisi samalla tuotteella sama hinta....


Tässä on ensimmäinen joululahjaostokseni.
Tämä ei tosin ole kirpparilta vaan kirjakaupasta.
H: 2,90

Talvitakki ja vähän joulua


On se niin, että  tulee se talvi sekä joulukin, ihan varmasti tänäkin vuonna.
Kumpi tulee ensin, en tiedä.





Iitan takki on tänä talvena valkoinen, kauniilla  harmaalla kuviolla. Takkiin on myuös mustat housut. Takki on Luhdan, koko 140.
Hieman hirvittää kuinka tuo tulee pysymään puhtaana.



Tuikkulyhty ( vai mikä olisi parempi nimitys, kippo? ).
Lyhty on tehty pesupallosta, koristeltu kimalleliimalla ja ääriviivatarroilla.
Ja tämä ei ole oikealle tuikulle vaan ledtuikulle.
Kun keskiviikkona kävimme tuolla naapurikaupungissa ostin Halpa-Hallista noita ledtuikkuja, hinta oli huimat 1,25€ / 4 kpl.



Ja sitten vähän vähän toisenlaista joulukoriste.
Aiheena oli kuusenkoriste kierrätysmateriaalista.
Käytin tapettikirjan sivua tähän ketjuun.


Tälläinen jouluklenteri ilahduttaa IItaa nyt joulukuussa.
Kalenteri on CaiLapin, taitaa luukuist löytyä erilaisia hiusjuttuja en tiedä.