maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninpäivä



Pyysin anoppia sekä appia ja kälyä tapaninpäiväkahville.
Meillä käy huonosti muutoin kaupaksi makeat leivonnaiset, tai siis muille kuin minulle.
Tykkään kuitenkin tehdä noita kakkuja ja milloin mitäkin.


( Kakku kuvassa jo puoliksi syötynä kun en muistanut kuvata sitä kokonaisena... )
Tälle joululle oli pari eri vaihtoehtoa ja vaikeaksi meni niiden väliltä valitseminen.
Päädyin kuitenkin valkosuklaa-glogikakkuun, vaikken tätä täysin laktoosittomana pystynyt tekemää, kun en saanut laktoositonta valkosuklaata, ihan anoppia varten täytyy tuota laktoositonta tehdä.

Kakun ohje on Kinuskikissalta, tuolta Kinuskissan sivuilta etsin yleensä ensimmäisenä juustokakkujen ohjeet, siellä kun ohjeet ovat vrsin selkeät ja kuvallisetkin, niin ja ennenkaikkea sieltä löytyy todella HERKULLISIA leipomuksia.

En tehnyt osannut koristelua tehä kuten Kinuskikissa oli sen tehnyt, mutta omanlaisen variaation
 tein tuosta koristelusta.



Talo hiljentynyt jaa vieraat lähteneet, vielä piti saada pala kakkua, aivan mahtavan hyvä kakku tämäkin, suosittelen lämpimästi tämän kakun tekoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti