lauantai 10. syyskuuta 2011

Toinen pari valmiina sukkasatoa varten

Sain tuossa hetki sitten toisen parini valmiiksi Sukkasatoon. Puikoillahan mulla on vielä ne Iitukan vihreät villasukat, omat jämälankasukat ja omat Kerttu-sukat. Iitukan sukat voisi yrittää tikutella valmiiksi maanantaihin menessä.

Näyttävät kuvassa ihan erikokoisille, mutta kyllä ne on oikeasti saman kokoiset, koko n. 26, menevät tosiaan erään pikkutyön varpaita lämmittämän.
Mä ihastuin tähän pitsikuvioon, on tosi mukava neulottava.


Pelkäsin lähes kokoajan toista sukkaa tehdessä langan loppuvan, niin ei kuitenkaan käynyt, tuo suurin kasa jäi kerästä, nuo pikkunöttöset etsin jo varuille. Raitalankaa siis jäi vähän.

Harmi kun ei ollut kylällä käydessä kamera mukana ja kännykän kameraa ei ni nyr kehumaan pääse... Ihan keskustassa on yksi purettava kiinteistö ja palokunta on sitä käyttänyt harjoituspaikkana pitkin kesää. Tänään siellä oli tainnut olla ihan kunnon harjoitukset kun paloletkuja oli pitkin pihaa, piha lainehti vettä ja ilmassa oli savuakin jonkin verran. Hiukan myöhästyttiin, olivat jo lopettamassa kun satuimme kylälle.

Muuten, mun painonhallinta projekti on mennyt loistavasti, painoa on lähtenyt nyt 6,2 kg! / 3 viikossa, huomenna tankkauspäivä ( hiilareita kroppan huijaamiseksi) ja maanantaina jatkuu itsenäisesti projekti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti