tiistai 19. heinäkuuta 2011

Päivä valvotun yön jälkeen

Päivä mennyt lähes tulkoon silmat ritissä.

Aamulla ensi töikseni vaihdoin tosiaan nuo edellisessä postauksessa mainitsemat verhot ja ovat tosiaan hyvin valoa läpäisevät, mutta ei haitta. Verhojen vaihtoa tein heti aamu viiden jälkeen.

Puoli kahdeksan aikaan imuroin, siivouksessa lintsasin sen verran että en pessyt lattioita enkä viennyt mattoja pihalle, mutta kun olen ollut melkein yksin viimeisen viikon kotona ei meillä tuota siivottavaa niin mahdottomasti ollut.

Yhdeksän maissa päätin että parisen viikkoa silitystä odottanut lakana pyykki on viimein silitettävä. Huh kun ne olivatkin kurttuisia, olisinkohan tuonut lakanat kiireellä sateen alta pois vai olikohan itikka armeja kimpussani en muista.

Viime kesänä ostin silityshetkien iloksi Hello Kitty kuosisen silityslaudan päällisen, ei tuo päällinen kylläkään ole erityisemmin lisänyt silitysintoani.

Sitten joskus yhden toista jälkeen lähdin anoppilaan katsomaan kälyni pientä poikaa. Voi kuinka ne vauvat onkin alkuun pieniä...

Niin ja olihan tehnyt eilen mango-juustokakun, meillä on tällä viikolla nimpparisankri ja muutenkin ilokseni moisen tein.

Ja kun eilenkerroin ensimmäisen unikon olevan kukassa niin tänään niitä kukkia olikin jo sitten useampi.


Tästä se silitysurakka alkoi


Ja näin pieneen kasaan lakanat menivät silityksen jälkeen.


Silityshetkien iloni =)



Mango-juustokakku
( Kelmu oli hieman ottanut kontaktia kiilteeseen, onneksi se ei vaikuttanut makuun )




Unikot kukkii <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti