tiistai 15. toukokuuta 2012

Opin taas uutta

Se on sittenkin mahdollista, nimittäin se, että opin virkkaamaan. Taas uutta opittu.


Tässä ensimmäinen tekeleeni kyseisellä ohjeella, juu-u ei kovin hyvin onnistunut :(
Mutta kerrankin jatkoin harjoittelua sitkeästi ja se kannatti.

Nyt valmiina kaksi kaunista Himppu-mummun patalappua.
Olen monet monet kerrat ihastellut eri blogeissa tätä patalappu mallia ja samalla sitten harmitellut kun en osaa virkata.




Näihin lappuihin on nyt upotettu taas jämälankoja, sain esikoiselta kassillisen jämiä.
Kaikissa patalapuissa 7veljestä, koukku 3,5 mm. Paino yhteensä 90g.
Lankoja sain taas kulutettua loppuun, näissä kahdessa lapussa on jättiraidan jämät ja lankaa jäi yhden valkoisen raidan verran. 

Ohjeet löytyvt nyt ainakin kahdesta eri blogista, Harmaa villasukka-blogista sekä 
Heidin Aherrukset-blogista. En tiedä miksi en ole tajunut ohjetta joka on tuolla Harmaa villasukka-blogissa.  Kun sitten huomasin Heidin Aherruksiin tulleen ohjeen, otin taas koukun kauniseen käteen ( no, ei nyt niin kaunis kuitenkaan ) ja aloitin virkkaamisen. Ja yks kaks koin ahaa-elämyksen kun oivalsin patalapun idean.



9 kommenttia:

  1. Ja minähän olen erittäin otettu, jos/kun minun ohjeesta on apua muillekin! <3

    Kauniita patalappuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tuossa sinun kirjoittamassa ohjeessa on selkeämmin kuin tuossa toisessa. Niin iloinen kun osaan nyt tehdä tämän kauniin patalapun.
      Nuo kaksi menivätkin Iitan luokan arpajaisiin palkinnoksi.

      Poista
  2. Sieviä patalappuaja olet virkannut!
    Tuo malli on aina yhtä ihastuttava - itsekin olen noita tehnyt aika monta omaan käyttöön ja lahjoiksi.

    Meillä on täällä muuttotouhut menossa, joten toukokuun paketti on vielä ajatuksen asteella. Enköhän kuitenkin saa sen ensi viikoksi koottua ja postiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin muuttotouhut!
      Voimia muuttoon. Onneksi oma muuttoni on nyt jo takana päin.

      Poista
  3. Kauniita!! Mulla myös sama pulma, Harmaan villasukan ohjetta en tajunnut, kun yritin tehdä tuota patalappua. mutta pitääpä kokeilla Red Dragonin ohjeella.

    VastaaPoista
  4. Kauniita lappuja, itsekkin olen aikonut jossain vaiheessa kokeilla:)

    Kiitos muuten postista, tuli perille. Tosin en kyllä tiedä mitä muuta kuoressa oli kuin kortti, sillä itella on taas onnistunut sössimään. Kuori oli nimittäin revitty, rutattu ja teipattu:( Mutta kortti oli kaunis :)

    VastaaPoista
  5. Voi ei...
    Kuoressa oli korvikset. Tosi tympeä tuollainen toiminta Itellalta.

    VastaaPoista
  6. Eli ahaa-elämyksiä täälläkin! :D Virkkaaminen on reissutyönä ehdoton, ei karkaile puikot ja silmukat.

    VastaaPoista