perjantai 18. toukokuuta 2012

Haaste


1. Koukku vai puikko?
Tänään vastaan, että koukku
( kukapa olisi vielä maaliskuussa uskonut moiseen vastaukseen minun kohdalta)
2. Mikä oli ihan eka ksityösi?
Hmmm, mikähän se olisi ollut, joku koulussa tehty ehkäpä, vohvelikankaalle "kirjotun" tossupussin muistan, mutta onko se eka, sitä en tiedä.
3. Mikä oli lapsuuden rakkain harrastuksesi? 
Minulla ei ollu varsinaista harrastusta, mutta pidin lukemisesta.

4. Minkä taidon haluaisit oppia ja miksi?
Olisi kiva osata laulaa, soittaa jotain soitinta tai piirtää hyvin.
Ihan vaan siksi etten osaa noista mitään.
5. Unelmamatkakohteesi?
Lämpimän ystävänä haluaisin joko Arabi emiraatteihin tai Thaimaaseen, ensin mainitussa olen käynnyt joskus ikuisuus sitten (1999 -1990 vuoden vaihteessa )
6. Paras koskaan saamasi lahja ja keneltä sen sait?
Tämäpä onkin vaikea... Lasten itsetehdyt äitienpäivä lahjat onvat aina ihania.
Ja vaikka usein moitin miestäni siitä, että saan erääseen vaatekauppaan lahjakortteja niin onhan se kiva käydä ostamassa itselle vaatteita kun en oikein tule muuten niitä ostaneeksi.
7. Mikä eläin haluaisit olla ja miksi?
Tosi tosi vaikea... hmmm...
ehkä kissa, sisäkissa ehkä kaikkein mieluiten saisi vaan sisällä olla ja viettää laiskoja kissanpäiviä.

8. Paras näkemäsi elokuva tai lukemasi kirja?
Katso nykyään tosi tosi vähän elokuvia, heh heitetään nuoruusvuosilta tähän Top Gun

 9.Mikä on tämän päivän toiveesi?
Kääks mikähän se olisi?

10. Mikä oli paras eilen sattunut asia?
Eilen ei sattunut mitään ihmeellistä, ehkä kuitenkin se, että sain noita patalappuja tehtyä paljon.


11. Mitä toivoisit huomenna tapahtuvan?
Toivon tietysti tyttöjen saavan hyvät arvostelut kisoissa.

Haasteeseen kuuluu keksiä 11 kysymystä ja jakaa ne yhdelletoista mukavalle blogille.


1. Mikä sinusta piti tulla isona?
2. Lempiaineesi koulussa?
3. Lempivärisi?
4. Mistä haaveilet juuri nyt?
5. Kesäsuunnitelmasi?
6. Mihin haluaisit matkustaa?
7. Vaatemuistosi lapsuudestasi?
8. Lelumuistosi lapsuudestasi?
9. Harrastuksesi lapsena, entä nykyään?
10. Mitä onni on?
11.Puikko, paperi vai pensseli - ja miksi? 


Yhtätoista ei lähde nyt millään... Prusiluska oli antanut samaisen haasteen muutamalle jolle olisin tämän myös laittanut. Mutta Haaste on vapaasti otettvissa tästä

2 kommenttia:

  1. Vähäkös olet nopea! Kiva lukea vastauksiasi. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Oli sopiva hetki siinä kirjoitella niin ajattelin sitten vastailla.
    Huomenna ei olisi ollut oikein aikaa kuin joskus illalla ja sitten olisi jo varmasti väsy painanut ja hyvällä tuurilla olisin unohtanut koko haasteen...

    VastaaPoista